lauantai 19. heinäkuuta 2014

Béatrice Moquin


                                   


Béatrice Moquin, 20 vuotias, ranskalainen
Pituus: 166cm, Paino: 62kg, Vartalomalli: normaali
Luonteenpiirteet: Sosiaalisesti kiusaantuva (suomeksi :D?), Ujo, Taiteellinen, Hevosihminen, Hajamielinen
Mielimusiikki: Kantri/indie

Ikänsä kiusattuna oleminen on vaikuttanut tämän naisen luonteeseen toisinpäin kuin monet saattaisivat aluksi luulla: hän piti että häntä huomioitiin edes sen verran. Yksinäisyyttä pelkäävä nainen pitääkin jokaista ihmistä, ilkeää tai mukavaa, mukavana piristyksenä. Omiin maailmoihin uppoutuvana Béatricella on aika ajoin vaikeuksia hallita itseään, ja hajaamielisyys pilkistää monista arkiaskareista. Empatiakykyä häneltä ei kuitenkaan puutu, varsinkaan jos kyse on eläimistä. Taiteellista silmää hänellä on esiintynyt jo lapsuudesta, jolloin hän tykkäsi piirrellä ja maalailla monia taideteoksia. Siitä lähtien polku on johtanut kohti yliopistoa, jossa hän voi harjoittaa taiteita sielunsa kyllyydestä.
- Kämppäkaverit Lynn Smithin kanssa.
- Opiskelee taiteita toista vuotta.

1 kommentti:

  1. Joo, olen saanut inspistä joistakin julkkiksista yms. ja Danysta sain vaikutteita Béatriceen. :)

    VastaaPoista