3: Béatrice Moquin, Kosketus

Béatricen sisäinen kello laittoi päälle herätysjärjestelmän.
Enempää vitkuttelematta Béatrice suoristi jäseniään ja alkoi laskeutua sängyltään alas. Pimeässä huoneessa hänen täytyi tunnustella jaloillaan missä kohtaa tikapuiden seuraava puomi oli. Hän yritti väistellä lattialla olevia tavaroita, mutta yhteen kompastuttua hänen täytyi tarkistaa ettei Lynn vain herännyt. Hän nukkui kuitenkin sikeästi, kevyesti kuorsaten.

Béatrice katsoi Lynniin kun hän käveli nukkuvan naisen ohitse. Viimeiltainen syöpsähti hänen mieleensä. Hän ole saanut selvitettyä ajatuksensa nukuttuaan. Edellisiltaiset syntiset ajatukset eivät tule toistumaan. En voisi koskaan olla sellainen... syntinen. Äitini ei koskaan hyväksyisi sitä, hän hylkäisi minut. Sitä paitsi rakastan äitiäni enkä antaisi hänen sydämensä särkyä minun takiani. Hän on minun kallein aarteeni, ja teen kuten hän tahtoo. Hänen sanansa on lakini.

Jääkaapin sokaiseva valo vihlaisi Béatricen uneliaita silmiä. Béatrice sukelsi jääkaapin perukoille, erottaen hetken virkistäytymisen jälkeen eri ruokatarvikkeita. Näistähän voi valmistaa vaikka mitä, hän ajatteli. Puuro on hyvä päivänkäynnistäjä, ja britit taitavat pitää niistä enemmän kuin me ranskalaiset. Mutta minulla ei ole hajuakaan miten puuro valmistetaan...

Tuo aine sekoitetaan tämän aineen kanssa... ja kuivat aineet keskenään. Béatrice oli yllättävän innostunut kokkaamisesta, ja vielä enemmän mielenkiintoa herätti hänen mahanpohjassaan riipivä nälkä, joka oli kiusannut häntä edellisillasta saakka. Hän oli huono veisten kanssa, mutta pitkän yrityksen jälkeen hän sai kaikki mahdolliset raaka-aineet viipaloitua niin kauniiksi kuin suinkin oli mahdollista. Toivottavasti teen kaiken oikein...

Ja hoplaa! Täydellisen murea puuromuhennos oli valmis keitettäväksi. Hän ei ollut varma, tuliko puuro todella olemaan syötävää, mutta hän oli sekoittanut sinne kaikki vähäkään herkullisen näköiset raaka-aineet. Toivottavasti Lynn ilahtuu!

Uh! AH! Béatrice ähkyi kivusta kokeiltuaan puuron lämpötilaa sormellaan. Hetkessä polttavan kuumaksi muuttunut puuro tarvitsi reilusti lisää suolaa. Se ei maistunut miltään, paitsi hedelmiltä, marjoilta, viljalta... kaikelta epämääräiseltä.

Minuuttien sekoittamisen jälkeen hän arveli puuron olevan valmista sorttia. Hän annosteli sen kahdelle lautaselle ja jätti toisen jäähtymään ruokapöydän kupeelle. Nopeasti ahmittuaan hän totesi mielessään puuron olevan parempaa kuin hän osasi aavistaakaan. En malta odottaa Lynnin mielipidettä! Toivottavasti meidän ruokamieltymykset lyövät yksiin. 

Vaatteista kantautui likainen haju. Minun on ehkä hyvä käydä peseytymässä tässä välin. Kauanko siitä on, kun kävin viimeksi suihkussa? Kaksi päivää?  Näin aamutuimaan on hyvä tilaisuus käydä suihkussa. Hän kätkeytyi kylpyhuoneeseen vähin äänin.

Niin lämmintä! On niin rentouttavaa vain istua kylpyammeessa ja tuntea sen lämpöisyys ja kuinka se tekee mielen niin paljon virkeämmäksi ja poistaa turhan kireyden. Epäilin, että ruukkaavatko amerikkalaiset käyttää kylpyammeita, mutta tämä ainakin on varsin mukava sellainen. Ja tilavakin vielä!

Béatrice antoi hiustenkuivaajan laulaa, jonka jälkeen puki arkivaatteensa päälle. Hän asteli keittiöön, ja hämmästyksekseen näki Lynnin aterioimassa valmistamaansa puuroa. Oi kunpa se olisi vielä lämmintä!
"Täs on jännä maku. Omanlaisensa. Aluks en ollu varma oliko tää puuroo ollenkaa, mut ei sen ulkonäöst voi erehtyy. Ellet satu olemaan joku vajaaälynen."
Beatrice jännittyi. "Onko se hyvää?"
Lynn kasvot muodostivat leveän hymyn ja hänen silmänsäkin nauroivat. "Perfekto. Mistä sä tiesit et mulla on just tällänen ruokamaku?"
Béatrice innostui niin, että hän tunsi korviensa heiluvan. Olen siis hyvä kokkaamaan! Äitini oli aina moittinut ruoanlaittotaitojani. Ajoittain hän oli sanonut huonolla tuulella ollessaan jopa niin rumasti, että hänen tulevat lapsensa tulivat varmasti nälkiintymään koska eivät voineet syödä hänen pahanmakuisia tekeleitään.
Hänen sydämensä oli pakahtua ilosta kuullessaan sellainen kohteliaisuus Lynnin suusta.

Béatrice rohkaistui avautumaan: "Minun pitää käydä tänään koululla ilmottautumassa kurssilistalle. Mutten tiedä missä päin koulu on. Haluaisitko näyttää minulle sen, voin tietysti tulla omin avuin takaisin?"
Lynn laski lusikan lautasen viereen ja katsahti kalenteriin, joka roikkui seinällä. "Mulla ois tänää tunti mut lintsaan. Mut voinkai mä näyttää sulle missä se rakennus on: sisälle varmaan osaat omin avuin. Tai no... en olisi ehkä niinkään varma", Lynn sanoi hiljaisella äänellä kuin itselleen, "Mutta mutta, kai mä nyt sit voin. Ei mulla tässä muutakaan tekemistä oo."
"Oikeastiko? Kiva kuulla!"
Béatrice nousi seisomaan ja katsahti Lynniin, joka oli laskenut lusikkansa siihen malliin, ettei hän tullut haukkaamaan ateriaansa enempää. Hän oli valmiina tyhjentämään sen ja viemään kupin pesukoneeseen.

Béatrice käveli Lynnin selän taakse nojautuen ottamaan lautasen häneltä.
"Ei sun tartte. Mä osaan viedä tän itekkin."
Ahh, toinen niin ystävällinen ele! Béatrice ei voinut enää peitellä typerän hymyn peittoon jääneitä kasvoja, kun Lynn käveli hänen ohitseen laskien kupin astiapesukoneen perukoille edellispäiväisen kupin seuraksi. Hän ei muistanut tyhjentää sitä! Mutta ehkä minun ei kannata mainita siitä. Kaikki tallaa omalla tyylillään, vai miten se sanonta menikään.

Nostettuaan repun sänkynsä alta, Béatrice lähti Lynn kannoillaan kävelemään kohti ulko-ovea. Heidän tunnelma oli taas jännittynyt mutta silti paljon vapautuneempi kuin edellisenä päivänä. Mustien korkokenkien kopsahtelu lattiamattoon tuntui pehmeältä mutta silti tärähtelevän kevyesti. Béatrice vilkaisi vielä taakseen varmistaakseen että Lynn pysyi hänen kannoillaan.

Autotalliin astuttuaan Béatricen suu oli loksahtaa auki. Hänen ällistyneet silmät tuijottivat edessään kyyhöttävää kaksipyöräistä menopeliä, joka oli sävyttäyttänyt itsensä mustalla, säihkyvällä värillä.
"M-moottoripyörä??" Béatrice odotti innokkaasti Lynnin vastausta osoittaessaan moottoripyörää kuin ei olisi vastaavaa koskaan ennen nähnyt. Lynn nyökkäsi huvittuneesti ja istuutui sen selkään, kuitenkaan laittamatta avaimia vielä virtalukkoon.
"Jeps, ootkos koskaan ollut kyydis?"
"En... en tiennyt että naiset saavat ajaa tällaisella."
Lynn katsoi Béatricea epätoivoisesti silmiään pyöritellen. "Missä kiven alla sä oot tähän asti eläny? Mikä EI oikeuttais naisia ajamaan motskarilla?"
Béatrice ei osannut etsiä mielestään sopivaa vastausta. Hän vaikeni. Lynn kutsui kevyellä pään nykäisyllä Béatricen istuutumaan takanaan olevalle korotetulle penkille. Hetken epäröityään Béatrice oivalsi avata jalkatapit ja nostautti itsensä menopelin päälle. Penkki laskeutui kevyesti alaspäin ja varovaisin ja tutkiskelevin liikkein hänen kätensä hamuilivat selkänsä takana olevaa pidikettä.
"Mutta eikö meillä ole mitään... k-kypäröitä?"
"Mitä semmosilla tekee. Ei me olla mihinkään maailmanympärysmatkalle menos. Luota nyt vaan muhun."
Jalkojensa avulla ponnistellen Lynn käänsi moottoripyöränsä nokan pois kohti suurta porttia. Moottori humahti käyntiin, joka sai Béatricen puristamaan pidikettä yhä tiukemmin. Varovaisesti mutta rivakasti moottoripyörä lähti liikkeelle harmaata tietä pujotellen - tietä, joka suuntasi kohti New Yorkin yliopistoa.

Liikenne oli ruuhkainen ja paikoittain tukkoinen. Samassa Béatrice tajusi kuinka myöhään he olivat nukkuneet. Se on varmasti yli iltapäivän! Taisin todella olla uupunut pitkästä matkustamisesta.
Monia kortteleita kierrettyään he saapuivat suuren rakennuksen eteen, johon johtivat suuret ja pitkät portaat. Muita opiskelijoita ei näkynyt missään, eihän tuo ollut ihmekään - kaikki ovat varmasti jo oppitunneilla! Béatrice toivoi mielessään, ettei hänen tarvitsisi vielä aloittaa opintojaan. Olen kovin väsynyt ja haluaisin tehdä lisää tuttavuutta uuteen kämppäkaveriini. 

Portaat noustuaan Béatrice yritti pysyä rivakkaasti kävelevän kämppäkaverinsa perässä. Ihmisystävälliset kaupunkipulut olivat saartaneet yliopiston aukean, ja Béatricen valtasi pian kova koti-ikävä. Eläimet olivat olleet aina lähellä hänen sydäntään, ja pulut olivat kotikylässään saartaneet jokaisen kadun kulman tai kaupan pihan. Joskus ne antoivat jopa silittää, mutta nämä eivät. Ehkä ne ovat perinneet kaupunkilaisille tyypillisen piirteen, Beatrice ajatteli, vältellä vieraita kasvoja ja keskittyä vain itseensä.
"Mä ootan ulkona. Paska tilanne jos joku ope sattuu näkee mut. Mulla nimittäin ois koulua mutten jaksanu herätä."
Béatrice nyökkäsi vaikkei Lynn sitä nähnyt. Hän asteli varmana ulko-ovelle, jonka hän puski painollaan auki. Kerran vilkaistakseen taakseen kuin varmistakseen että Lynn varmasti odotti häntä, hän talletti koulurakennuksen mieleensä.
Valtava. Mutta kodikas. Ne olivat ensimmäiset adjektiivit jotka syöpyivät hänen mieleensä. Hän asteli varovasti tarkkaillen ympärilleen; valkoinen tapetti, ruskea lattia, kauniita kukkakoristeita mustien sohvien vierellä... 

Béatrice hortoili autiolla käytävällä ja yritti etsiä viitteitä mihin suuntaan hänen pitäisi matkata. Yhtäkkiä nurkan takaa saapuva brunette oli törmätä Béatriceen. Hui kun säikähdin. Onko se minun vai hänen velvollisuus pyytää anteeksi?
"Sinun täytyy olla Béatrice. En ole nähnyt sinua täällä aikasemmin." Nainen hymyili sinisillä silmillään.
"K-kyllä vain", Béatrice hämmästyi, "tulin ilmoittautumaan kurssilistoille."
"Sitten sinä olet tullut juuri oikean henkilön puheille. Tätä tietä."
Béatrice seurasi naista luokkahuoneeseen, jonka miltei neljänkymmenen opiskelijan luokkahuone oli valtava luokan edustalta katsottuna. Sama arkkitehti ja värimaailma jatkui luokkahuoneessakin, ja punaisella värillä päällystetyt penkit toivat mukavan säväyksen huoneen perinteiseen tyyliin. Béatrice oli lumoutunut.
"Elli Watson, koulumme rehtori", nainen ojensi kätensä kätelläkseen uutta koululaista. Béatrice hämmästyi heidän tervehtimistavoistaan, sillä Ranskassa he olivat tottuneet antamaan poskisuudelman kohdatessaan. Mutta olihan Amerikan kulttuuri monin tavoin poikkeava Ranskan kulttuurista.
"Béatrice Moquin, hauska tutustua."

"Noniin, minä kirjaan sinut ensi maanantaina jatkuville kursseille. Mutta minun täytyy ensimmäisenä kysyä, millaisia opintoja olet suorittanut kotimaassasi?"
"Hmm", Béatrice mietti äänekkääti, "viime vuonna otin pääaineekseni valokuvauksen ja sivuaineeksi maalaamisen."
Elli nyökkäsi ja hymyili huulillaan. Hän kuitenkin jäi odottamaan Béatricelta enemmän tietoja, ja Béatrice ymmärsi rehtorin kasvojen viestit.
"Olen enimmäkseen piirtänyt, tehnyt videoita joita olen editoinut, maalannut aina maisemakuvista muotokuviin..." Béatrice luetteli, mutta viimeisenä mieleen tuli hänelle aina lähellä sydäntään ollut asia. "Ja valokuvausta, erityisesti eläinaiheet ovat kiinnostaneet minua."

"Selvä, minä otan sanomasi huomioon ja kerron niistä opettajillesi. Minun täytyy esittää kuitenkin vielä yksi kysymys. Mille taiteenalalle olet omistanut itsesi eniten? Minkälaisen taiteen toteuttaminen on lähimpänä sydäntäsi, millaisessa koet eniten onnistumisen elämyksiä?"
Béatricen ei tarvinnut miettiä kahta kertaa. Hänen silmänsä kirkastuivat ja ne leimusivat intohimoa kun hän päästi suustaan kimeä-äänisen, toiveikkaan lausahduksen: "Valokuvaus."
"Sinä kuulutkin sitten vähemmistöön. Suurin osa taidealan opiskelijoista on omistauttaneet itsensä maalaamiselle tai piirtämiselle. Meistä on ilo ottaa uusi opiskelija keskuuteemme, joka tuo ripauksen eloa vähemmistöömme. Valokuvaus on kuitenkin hyvin arvostettu osaamisen ala työelämää miettien."
Lopuksi Béatrice ojensi kätensä opettajalleen, joka ravisteli sitä jämäkässä otteessaan hyvästellen uuden oppilaan. Béatrice asteli itsevarmana ja ripeänä ulos luokkahuoneesta, intoa puskien. Hän ei malttanut odottaa, että pääsisi kertomaan mieluiset uutisensa uudelle kämppäkaverilleen.

Béatrice pyrki astelemaan hillitysti Lynnin luokse. Hän ei halunnut herättää muiden kaupunkilaisten paheksuntaa juoksemalla ja huutamalla innostustaan, vaan malttoi kävellä naisen tykö. Lynn pystyi kuitenkin tulkitsemaan Béatricen jähmettyneen ilmeen taakse kätkeytyneen onnellisuuden tunteen.

"Ennen ku sanot mitää", Lynn ehti aloittaa juuri ennen kuin Béatrice alkoi aukaista suunsa, "rehtori tais olla tyytyväinen. Se kääkkä osaa yleensä olla aika tiukkapipone, eikä se jostai syystä siedä uusia opiskelijoita. Mut sun kohalla se tais sit tehä poikkeukse - ei kai sun korvat heilu ku värpäkit mistää muusta syystä."
Béatrice antoi silmiensä hymyillä ja hän päästi innostuksen kiljaisun. Hän hillitsi intonsa laskien kämmenensä suunsa edustalle ja puhki hillittyä iloisuuden naurua.
"Joo", Béatrice nyökkäili päätään innokkaasti, "rehtori Elli oli todella mukava. Hän kehui sitä, että olen erikoistunut sellaiselle taidesuuntaukselle, jota hallitsee vain vähemmistö. Hän kertoi kirjaavan minut seuraavana maanantaina alkavalle kurssille."
"Jaa-a... okei... Mutten mä ehkä oo samaa mieltä sun kaa sen haukan mukavuudesta... Ehkä tuut näkee sen todelliset karvat - vai pitäskö sanoo höyhenet - ajan saatossa", Lynn kohautti olkapäitään ja ohjasi Béatricen takaisin yliopiston parkkiin jätetyn moottoripyöränsä luokse, Béatricen olkapäätä kevyesti taputtaen.

Kun kämppäkaverukset saapuivat takaisin kampukselleen parin tunnin kiertoajelun jälkeen, Lynn suuntasi askeleensa poispäin oman kämppänsä oven luota. Béatrice ihmetteli, mutta tyytyi sueraamaan häntä hiljaisena ja tyytyväisenä. Aurinko paistoi kirkkaampana kuin yhtenäkään hetkenä sen päivän aikana, ja Béatrice arveli päivän olevan jo reilusti puolenvälin ohittaneena. Ilma oli silti hieman sumuinen.

Talon nurkalta Lynn suuntasi jyrkästi oikealle, edessään seisovan oven luokse. Béatrice katseli ympärilleen, tutkiskellen kaikkia niitä 12 ovea jota rakennuksen siivestä löytyi. Millaisiakohan muut asukkaat ovat? Béatrice puhkui intoa esitellä itsensä uusille tuttavuuksille, mutta samalla jokin tutun varoittava voima pisti vastaan. Joudunkohan kokemaan saman pettymyksen kuin muiden uusien tuttavuuksien kanssa, joita olen elämäni aikana ehtinyt kohdata?
"Tuu, mennään käymään Kristinin luona. Pääset näkee millasia apinoita tää alue pitää sisällää."
Béatrice nielaisi hermostuneena.

Kun Béatrice sulki raskaan ulko-oven perässään, avautui hänen eteensä rivi tuntemattomia kasvoja. He nauroivat, ja heidän hymynsä puhkuivat aitoa ystävällisyyttä. Joku polttaa pöydän päässä, savu on peittää hänet kokonaan. Nuo kaksi naista puhuvat toistensa kanssa kuin vanhat tuttavat, ilman minkäänlaisia jännitteitä. Ilmassa haisee alkoholi.
Béatricen sydän hakkasi kuin nyrkki hänen rintakehässä.

"Saanko esitellä, uus kämppäkaverini Béatrice M... Mokan?"
"Moquin", Béatrice korjasi varovaisesti ystävänsä heikon ranskan ääntämisen ja päästi hermostuksen naurun hiljentyneeseen huoneeseen. Uteliaat kimalsivat kuin tiikerin silmät, jokainen tiiruili häntä päästä jalkoihin aivan kuin he olisivat arvioineet hänen arvoa. Erityisesti tuo tummatukkainen nainen katsoo minua jotenkin... epäluuloisesti? Béatrice pysyi Lynnin takana eikä uskaltanut liikahtaa. Hän piti uutta ystäväänsä eräänlaisena suojakilpenä satuttavia katseita vastaan. Jakkaralla istuva tupakkaa - vai mitä se sitten olikaan - polttava mies käyttäytyi täysin välinpitämättömästi. Täytyikö tämän toistua taas uudemman kerran? Miksi kaikki menevät aina niin vaikeiksi minun seurassa?

"Anteeksi epäkohteliaisuutemme", baaritiskin takana häärääilevä vaaleaverikko tokaisi hymyssä suin. Aivan kuin olisin kuullut tuon lauseen jossain aikaisemminkin, voi kunpa muistaisin vain kenen suusta... 
"Nimeni on Kristin ja olen kotoisin Saksasta Berliinistä. En suoraansanottuna jaksa käydä koulua enää ollenkaan. Baarin pyörittämisestä on syntynyt elämäni kultainen lanka, ja minulle riittää että saan nähdä että tyypit arvostavat älyni ja kädentaitoni nerokkaita juomakeksintöjä."
Voi kuinka suorapuheinen hän onkaan! Amerikka ja Ranska todellakin ovat kuin toistensa vastakohdat. Kun minun kotimaassani ollaan mahdollisimman ystävällisiä ja pidättyväisiä, Amerikassa ei tunneta häpeää sanomisistaan vaan ne ilmaistaan siten mitä he sydämissään tunsivat. 
Béatrice ei osannut vastata Kristinille mitään. Hänen ilmeensä oli kuin hämmästyneisyyden veistos.

"Meidän Kristin tekee todella hyvät kopsut", Béatricen helpotukseksi Lynn täytti kiusallisen hiljaisuuden
"Mitäs sulle tulisi... Bella? Meiltä löytyy aina eri kaljalajeista ja siidereistä viineihin ja shotteihin. Haluaisit varmaan ranskalaista, ne ovat kyllä hyviä. Muttei nekään voita Italialaisia viinejä, vaikka sehän on vain minun mielipiteeni..."
Béatrice ei tiennyt mitä vastata. Hän ei ollut koskaan maistanut alkoholia, hänen vanhempansa eivät antaneet siihen koskaan lupaa. Vieressä istuvan miehen tupakansavu sai hänen aivosolunsa toimimaan vielä hitaammin. Mitä minun pitäisi sanoa, etten olisi epäkohtelias? Voi tuo haju on aivan kamala, mutta minähän olen jo aikuinen - nuo asiat... tupakat ja muut... ne kuuluvat aikuisten elämään ja minun on vain totuttava niihin. Mies näytti olevan vetäytynyt täysin omiin maailmoihinsa.

"Omar, pitäsköhän sun painua jo himaan. Oot vetäny mömmöjä jo iha liikaa. Sä oot iha sekasin", Lynn nauroi äänekkäästi pieni iva kielellä. Mies - siis Omar - nyökkäsi hänen komennolleen kuin Lynn olisi ollut äitinsä.
Lynn istuutui Omarin paikalle. "Mä voisin ottaa... vaikka valkoviinin. JA ennen ku ykskään teistä rupee analysoimaa mitää, mä en niinkää välitä kopsuist. Mut valkoviinis on sitä jotain, tiiättekö mitä tarkotan?" Kristin nyökkäsi vastaukseksi, eikä Béatrice kyennyt sanomaan väliin mitään, ei edes liikahtamaan. Hän ei tiennyt, miten muut reagoisivat, jos hän kertoisi ettei halunnut juoda mitään.

"Kuules Béatrice. Vaikket ois tähän päivään mennessä juonu tilkkaakaan väkevämpää litkua, on sen aika tullu tänää. Et voi ikääs elää niin kun porukkas tahtoo - varsinkaa ku ne ei oo stalkkaamas sua enää."
Aivan kuin hän olisi lukenut ajatukseni! Miten hän voi tietää elämäntilanteeni niin hyvin, aivan kuin hän olisi katsonut koko elämäni filmiltä. Hän tyytyi nyökkäämään hiljaisesti, vaikka Lynnin huomio olikin jo kiinnittynyt otteessaan puristuvaan viinilasiin.

"Voisin ottaa... mitä suosittelisit minulle?"
"Hmm, annas kun mietin. Valkoviini tosiaan sopisi tälle iltaa. Jos minä valmistan sellaisen, odotas hetki."
Béatrice katsoi vierestä, kuinka kätevä käsistään oleva Kristin sekoitti juomia keskenään. Lopuksi hän ojensi sen Béatricelle isku silmäkulmassa, nyökäten kevyesti kun siirtyi juttelemaan Lynnin kanssa - vastahakoisesti, tai niin Béatrice oli aistivinaan.

"Mm, tämä on ihan... hyvää", Béatrice yritti pidätellä yökkäyskohtausta niellen juoman ripeästi kurkustaan alas. Hän röyhtäisi äänekkäästi perään, josta naamat punaiseksi valahtaen hän alkoi pyydellä anteeksi epäkohteliasta käytöstään. Ympärillään olevat naiset nauroivat katsellen toisiaan huvittuneina. Huoh, ihan sama. Siinäpähän nauravat.
"No mutta sinä et turhia pidättele", oikealla istuva kaunis nainen iski silmää ja nauroi kimakalla äänellä. "Ollaan kuin kotona ensimmäisestä hetkestä saakka. Mutta niinhän sen pitääkin mennä." Nainen hymyili pilkallisesti, mutta Béatricelle hymy kuin hymy oli hyvä merkki.
Nainen painoi manikyyrikäsitelleet sormensa rintakehälleen. "Anca on muuten nimeni ja tulen Romaniasta. Oletko säkin ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita? Millä alalla opiskelet? Näytät siltä ettet ainakaan liikuntapuolella."
"Olen... toisen vuoden o-opiskelija." Béatrice uskaltautui hymyilemään. "Olen taidealalla", "Hän laski tyhjänä kuultavan lasin baaripöydälle, josta Kristin onki sen takaisin tiskin taakse.
"Niin mäki, tavallaan. Olen muotisuunnittelija. Tämä mekko päälläni on tekemäni, jonka sain juuri eilen valmiiksi. Eikö olekin hieno?"
"On. Osaisimpa minäkin valmistaa vaatteita."
"Sinä todella tarvitsisit uusia vaatteita. Ei millään pahalla, mutta minulla olisi pari niksia jolla saisimme sinusta paljon viehättävämmän leidin..."

"Luulempa että meidän täytyy lähtee kotia kohti", Lynn nousi seisomaan ja kääntyi Béatricen suuntaan. "Paitsi jos sä haluut, voithan sä jäädä kattelee nähtävyyksii. Mun on kuitenki pakko lähtee, lupasin katsoa yhen jutun Petersille."
"Minä voisin jäädä vielä hetkeksi tänne. Siis jos se vain käy."
Lynn kohautti olkapäitään. "Samapa se. En oo mutsis. Nähää."
"Mäkin voisin lähteä kotia kohti", Anca osallistui keskusteluun. "Jonquillilla on varmasti jo ikävä minua. Me nähään kai sitten viikonlopun yli, Béatrice?"
Béatrice nyökkäsi. Hän jäi katsomaan kun naiset löysivät tien ulos kämpästä, pitäen kiusallisen välin toisiinsa. Ancakin vaikuttaa mukavalta! Jos hän todella antaa minulle neuvoja pukeutumisen suhteen, ehkä minusta tulee vaikuttavampi asukas ja saan enemmän ystäviä. 
"Jos haluat, tuolla nurkassa", Kristin nojasi baaripöytäänsä ja osoitti päätään nyökkäämällä, "on televisio ja pleikkari. Voit käyttää niitä vapaasti. Tosin en ole varma, että onko sohva vallattuna. Mutta voithan sinä yrittää änkeä johonkin väliin."

Kun Béatrice asteli olohuonenurkkaukseen, hänen silmiensä eteen avautui toisiensa huuliin sukeltuneen pariskunnan. Heidän ympäriltään kantautui huulien intoihimoinen muiskinta ja raskas hengitys. Béatrice jähmettyi paikalle, eikä hän tiennyt mitä hänen tulisi tehdä. E-ehkä minä vain jätän heidät rauhaan. Mutta jalkani eivät liiku mihinkään. Hän peitti katseensa kämmenellään ja yritti miettiä päänsä sisällä mahdollisia pakokeinoja. Häntä nolotti, että oli nähnyt pariskunnan kiihkeän hetken.

"Hei kato! Se uus opiskelija on täällä." Nainen huudahti portugaliksi ja kääntyi katsomaan Béatricea hilpeänä ja innokkaana. "Hei, mitä sä nolostelet? Tule tänne, haluun toivottaa sut läääämpimästi tervetulleeksi."
Tummaverikkö haparoi keikkuen Béatricea kohti. M-mitä hän aikoo? Hän taitaa olla juopunut, ehkä minun pitäisi mainita siitä Kristinille. Sohvalla istuva mies näyttää kärsimättömältä ja hieman loukkaantuneelta. Miksi hän katsoo minua noin? Voi ei, tietysti se on minun vikani. Minähän tulin häiritsemään heidän... heidän... hetkeään...

HUI!
Naisen tasapaino petti ja hän lennähti suoraan Béatricen syliin. Ajatukset sumentuivat. Hän tunsi, kuinka hänen sydän hyppäsi kirjaimellisesti kurkkuunsa, eikä hän jähmettyneen vartalonsa kanssa kykenyt poistumaan paikalta. Hän tunsi naisen vahvat otteet olkapäillään, kun nainen kohotti katseensa Béatricen silmiin.
"Ohhhoooh!, nainen nauroi vedet silmissä, "kompastuin. Mutta onneksi olit siinä."
"Anteeksi, tämä on kaikki minun vikaani..." Béatrice sai pakotettua itsensä sanomaan.
"Ei ei ei ei..." Naisen kädet alkoivat kosketella Béatricen paljaita olkapäitä ja kaulaa."Sulla on tosi pehmeä iho." Tummaverikön sormet hivelivät hellinä Béatricen vapisevaa ihoa. Béatrice pyysi mielessään apua Jumalalta, että Hän vapauttaisi hänet siitä tuskasta, johon hänet oli kiedottu.

"Anteeksi tämä häiriö. Tyttöystäväni on, kuten näkyy, vähän juopunut. Ehkä on parempi että vien Joanan kotiinsa nukkumaan... öö... ehkä tapaatte huomenna vähän paremmissa merkeissä."
Béatrice raapi takaraivoaan ja nyökkäsi. Hän katsoi Joanaa, joka hymyili hänelle leveästi ja hampaat paljastaen, itsekseen hiljaa naureskellen. Miksi sydämeni hakkaa näin lujaa, Beatrice kysyi itseltään. Mitä minulle on tapahtumassa? 
"Ainiin", mies pysähtyi Béatricen kannoilla. Béatrice aavisti kuinka mies katsoi häntä nokanvartta pitkin. Tai sitten se vain johtui siitä, että mies oli häntä lievästi pidempi. "Unohdin kysyä, mikäs sun nimi on?"
"Olen Béatrice. Hauska tut..."
"Ahaa, ranskalainen siis? Kuulen sen aksentistasi. Eurooppa on aina kiehtonut, ihmiset siellä ovat... kuinka sen nyt ilmaisisi, vieraanvaraisia? No mutta, joristelut sikseen. Tämä yks rimpuilee siihen malliin että parempi tästä lähteä."
Mies katsoi häntä vielä sekunnin arvioivasti kun lähti raahaamaan Joanaa puoliväkisin perässään. Béatrice huokaisi helpotuksesta, kun humaltunut pariskunta asteli ulko-ovesta ulos. Äänekkäästi.

Heti pariskunnan poistuttua paikalta Beatrice juoksi hätääntyneesti kämpälleen. Hän ei pystynyt kontrolloimaan itseään, niin outo tunne hänet oli vallannut. Hän halusi tavoittaa Lynnin, puhua hänelle, kertoa hänelle hänen oudoista tuntemuksistaan. Vaikkei Beatrice tiennyt, miten hänen ystävätär tuli reagoimaan, hän tunsi halun vapauttaa tuskan rinnaltaan. Niin sietämättömänä ja outona se vaikeroi.

"Pysy rauhallisena, pysy rauhallisena, pysy rauhallisena..." Béatrice toisti ääneen rauhoittaakseen tärisevän kehonsa. "Mikä minun on, miksen saa itseäni rauhoittumaan?"
Béatrice katseli käsiään, kuinka ne vapisivat pahemmin kuin koskaan aikaisemmin. Hän tunnusteli rintaansa, jonka pinnalla sykkivä sydän pamppasi kuuluvasti ja nopeasti. Hiki oli valahtanut hänen iholleen, eikä hän enää tiennyt mitä ajatella.

"Rauhotu, rauhotu!" Lynn ravisteli hätääntynyttä Béatricea olkapäistä ja yritti hakea katsekontaktia hänen kanssaan. Béatricen silmäkulmat kostuivat, ja hän hädin tuskin pystyi pidättelemään tunneryöpyn virtaamista alas hänen poskiltaan.
"Älä sano et ne alko heti ilkkua sua kun lähin pois. Se Ancakin osaa olla nii täynnä ihteään.. Sanottakoon nyt suoraan et se pimu on kaksnaamanen, itsekäs, manipulioiva -"
"Ei tämä johdu Ancasta. Minä vain... S-se tumma tyttö..."
"Tarkotatsä Joanaa? Mitä siitä?"

"Minä... hän..."
"Voi Jeesus, rauhotu. Vedä vaik... syvää henkee, tai jotai... ja puhalla ulos."
Béatrice totteli, ja kun hän veti keuhkot täyteen ilmaa, tunnepaino keventyi huomattavasti. Hän katsoi Lynniä ja uskaltautui avaamaan sydämellään olevan paineen.
"Onko sinulla koskaan ollut sellaista outoa tunnetta. Kun joku tyttö koskettaa..."
"Mitä sä oikei höpiset", Lynn keskeytti ja naurahti väliin. "Joanako? Sil likalhan on kundikaveri. Eikä se nyt oo mikää maailman suopein homoaktivisti. Vaikkei se nyt niitä avoimesti syrjikkää."
"Miksi hän sitten kaatui syliini?" Béatrice intti vastaan tiuskaisten kysyvästi. "Miksi hän hiveli ihoani ja kertoi sen pehmeydestä? Miksi hän painautui minua vasten niin pitkäksi aikaa? Minä en ymmärrä tunteitani. Miksi menin niin hämmilleni?"
Lynn katsoi surumielistä tyttöä ja hymyili vinosti. Hän nyökkäsi itsekseen.
"Onks sulla koskaa ollu kundikaveria?"
"Ei. Ei vanhempani olisi antaneet minun seurustella."
"Noh, ootkos koskaa ihastunu kehenkää miehee?"
"Minä kyllä tapasin kerran miehen, jota minun äitini oli suunnitellut minulle aviomiehekseni jo pitkän aikaa. Hän oli minua pari vuotta vanhempi, ja hän oli Pariisin erästä suurta yritystä pyörittävän miehen poika. Hän oli rikas, ja hänen tyylinsä oli hyvin hillitty. Hän oli asiallinen ja kohtelias. Mutta... mutten minä tuntenut häntä kohtaan mitään. Äitini kertoi, ettei häntä parempaa miestä voi löytää mistään muualta, ja että meidän olisi ollut tarkoitus mennä naimisiin kouluttautumiseni jälkeen. Mutten olisi halunnut. En tuntenut häneen sellaista vetoa kun äitini oletti."
Lynn naurahti äänekkäästi. Hän suoristi selkänsä ja tarrasi Béatricen olkapäistä. Ne koskettivat juuri sitä kohtaa, missä Joana oli pidellyt omiaan voimakkaasti mutta samalla kevyesti kuin höyhen. Béatrice säpsähti Lynnin kummallista salaperäisyyttään, mutta antautui hänen kosketukselleen ja odotti mitä nainen kysyisi häneltä seuraavaksi.
"Ootko koskaa miettiny et sul vois klikata jonku tytsyn kaa?"
Béatrice nielaisi äänekkäästi. Hänen sydämensä alkoi hakata yhä lujempaa. Samaan sukupuoleen? Ei, ei hän saisi. Se oli kauhistuttaa teko, ainakin vanhempiensa mukaan. Mitähän he ajattelisivat, jos saisivat kuulla heidän tyttärensä olevan... homo?
"Miksi sinä kysyt edes tuollaista? Homoseksuaalisuus on syntiä!"
Läps.
Béatrice piteli kuumottavaa poskeaan johon Lynnin läpsäisy oli ottanut osumaa. Kyyneleet löysivät tiensä takaisin pinnalle.
"Miksi?" Béatrice kuiskasi hämmentyneenä.
"Ai miksi?! Lopeta jo toi touhotus vanhemmistas ja ala elää omien ajatustes mukaa! Jos hypit aina porukoittes pillin mukaa, et tuu koskaa nauttimaan elämästäs. Sä et voi ite vaikuttaa siihen kumpaa sukupuoleen kiinnostut, vaa sun on opittava hyväksymään se. Jos Joanan kosketus sai sussa jotai ihme kiksejä ni sehä on selvä juttu sitten. Joten aikustu jo ja ota järki käteen, hyvä nainen!"

"Mä voin kertoo sulle Joanast. Se gimma on aika... erikoinen persoonasa. Se on tehny kotimaassaa jotai mallihommii, mitä lie, emmä tiiä. Sil kuitenki kävi sillee et se ei saanukaa enää töitä eikä sitä haluttu mihkää mihin se haki. Sit se tuli serkkusa kanssa tänne ehtimää uusia mahollisuuksia. Tultuaan sen likan elämä alko mennä vaa pahempaa suuntaa mitä se oli aikasemmi ollu. Sitä ei haluttu täälläkää ja se sortu juomaa kokoaja ja käyttää aineit. Se on iha koukussa niihi eikä älyä hakee apua. Se sen serkku - ja kundikaveri - Erik vaa kannustaa sitä pilaamaa elämäsä. Ja toi niiden insistihomma on pikkusen sairasta..."
"Poikaystävä hänen serkkunsa? Miksi?"
"Luulen että siks, että se hakee tukee ja turvaa jo entuudestaa tutusta henkilöstä. Ne on tuntenu toisensa jo lapsuudesta saakka, ja Erik saa Joanan luottamaa siihe. Mutten näe niiden välillä muuta kun alkoholin synnyttämää intohimoa, joka ei oo aitoa. Ne hakee toisistaa lohtua. Ja usko tai älä, oon yrittäny takoo sille likalle järkeä päähä, mut Joana on tosi itepäinen ihminen, eikä se tykkää kun muut yrittää puuttua sen elämää. Se on aineis aina koulupäivän päätyttyä, ja viikonloppusin, ja jokanen päivä tuntuu vain edellistä hurjemmalta. Mä toivon et joku tulis sen elämään ja auttas sen takas raiteille. Kuulostasko mahottomalt tehtävält?"
"Niin, ehkä hänen poikaystävänsä on tehtävä paljon töitä naisensa eteen..."
"En tarkottanut Erikiä. Vaan sua."
"Minua? Minä? Enhän minä voi. Ei hän välttämättä pidä naisista. Enkä minä tiedä, näkisinkö elämääni naisen kanssa. Ajatus on jotenkin niin... kaukainen."
"Ehkä sun kannattas ottaa selvää mitä sen femmen päässä liikkuu. Ja kurkistaa myös omaa pääkoppaas."

"...Ja kurkistaa myös omaa pääkoppaas." Lynnin sanat kaikuivat Béatricen mielessä monta tuntia. Hän harjasi hampaitaan peilin edessä juuri ennen petipuuhia. Hän kiinnitti huomiota kasvoihinsa. Hän sylkäisi hammastahnan lavuaariin ja siirsi hammasharjan altaan reunalle. Hän kosketteli kasvojensa eri kulmia ja kohtia, käänteli päätään sivulle, alas ja ylös. Seuraavaksi hän kosketteli kaulaansa, josta siirtyi sormillaan tunnustellen kohtiin, joissa oli tuntenut Joanan kosketuksen. Hän piteli sormiaan hetken niitä vasten ja yritti miettiä, miltä naisen kosketus tuntui. Hän laski kämmenensä rinnuksilleen ja puristeli turvonneita rintojaan varovasti. Miltähän naisen rinnat tuntuivat? Entä vyötärö? Béatrice nosti mekkonsa helmaa ylöspäin ja hivelsi reisiään. Hänen keveä kosketus sai hänen vartalonsa värisemään, eikä hän tiennyt johtuiko se pelosta vai nautinnosta. Juuri kun hän sai kosketettua kostunutta alakertaansa, Lynnin ääni säpsäytti hänet. Hän nappasi kiireisesti hammasharjansa altaalta ja jatkoi harjaamista.
"Ootsä viel hengis siel? Oon oottanu jo vuoden."
"Tulen aivan pian", Béatrice sai mumistua hammastahnalla täyttyneestä suupielistään. Hän huuhtoi suunsa ja ennen poistumistaan tarkisti ettei hän näyttänyt Lynnin silmiin syylliseltä. Se mitä äsken tapahtui peilin edessä, se oli vain hetken hairahdus. Jos katson muualle, Lynn ei varmasti tajua mitään.

Hitaasti tikapuita ylös sänkyynsä astellen Beatricen mieli oli täyttynyt täysin uusilla ajatuksilla ja kuvilla. Hän ei olisi koskaan aikaisemmin voinut kuvitellakaan kyseisiä kuvitelmia naisen lämmöstä ja kosketuksesta. Lynnin sanojen jälkeen hänen itsevarmuutensa oli kasvanut hiukan, ja hän lupautui itselleen, että tuli ottamaan selvää omista tuntemuksista - sekä Joannasta. Ehkä sitä kautta hän pystyi opiskelemaan itseään. Ehkä hänen oudot tunteensa johtuivatkin siitä, ettei koskaan ollut aikaisemmin miehen kanssa merkittävästi tekemisissä, joten kanssakäyminen miesten kanssa oli hänelle miltei täysi mysteeri.

Béatrice asettui pötköttämään peittonsa päälle ja ajatteli Joanaa. Hän on todella kaunis, hänen olisi pitänyt voittaa kaikki kauneuskilpailut. Béatricesta tuntui pahalta ajatella Joanan kärsimystä. Alkoholi ei voi eikä saa korvata pahoja tunteita. Haluaisin auttaa häntä. Mutta samalla hän vannoutui, ettei koskaan paljastaisi mahdollista homoseksuaalisuuttaan - jota hän uskalsi alkaa ajatella - kenellekään. Hän oli valmis taistelemaan myös itseään vasten, vaikka toisaalta hän tunsi elämänsä ensimmäistä kertaa kiihottuvan mistään. Ajatuksiin uppoutunut pääkoppa sammutti Béatricen vartalon syvän unen tuutulauluun.


Ja sori että kesti niin kauan tämän jakson kanssa, olen ollut yhtäaikaa kipeä (selkävaivainen) ja kiireinen, etten ole ehtinyt istua kauheasti koneen ääressä. Mutta tässä kolmas osa, ollos hyvä! :)

2: Béatrice Moquin, Suurin Synti

Kello löi tasan kuusi illalla.
Béatrice haukotteli äänekkäästi kädet levällään, sillä pitkä ja väsyttävä matka oli vienyt kaikki hänen voimat. Edellisen illan hän yöpyi New Yorkin hotellissa 12 tunnin lentomatkan vuoksi. Se oli Béatricen ensimmäinen lentomatka, mutta pienen alkushokin jälkeen hän oli pystynyt rentoutumaan. Unta hän ei kuitenkaan ollut saanut, kiitos epämukavien penkkien.
Béatricen astuttua ulos pilvenpiirtäjähotellistaan hänen silmät aukenivat; suuria, korkeita rakennuksia vieri vieressä neonvaloilla koristeltuna. Hän näki, kuinka kävelytiet olivat täyttyneet ihmispaljoudesta, kuinka keltaisenpuhuvat taksit ajoivat ohitsensa ja kuinka hän kuuli ensimmäistä kertaa elämässään englantia - jos ei huomioitu englannin tunteja, joissa hän menestyi hyvin ja oli luokan parhain oppilas 10 arvosanan menestyksellä. Hän omisti suorastaan täydellisen englannin taidon, joka oli harvinaista ranskalaisille - hän ymmärsi kaiken, jota kuuli ympärillään. Hän ei kuitenkaan erityisemmin pitänyt englannin kielestä ja oli ylpeä ranskankielisestä sukujuurestaan. Nyt hänen oli kuitenkin sopeuduttava uuteen ympäristöön, aivan uusiin kasvoihin ja uuteen kotiinsa, johon oli vielä puolen tunnin taksimatka.

 Tiheä sumu leijaili kaupungin ympäristössä. Béatrice katsoi taksin takapenkiltä, kuinka liikennevalot muuttuivat punaisista vihreille ja kuinka suuret autojonot hurahtivat liikkeelle.

Tuntui kuin hänen korvansa olisivat vuotaneet verta; hän ei ollut tottunut sellaiseen meluun jota kaupungissa oli - jatkuva autojen tööttäily, musiikin pauhaus joka korttelin suulla, ja jopa ihmisten pulina kantautui kaiken sen ääniryöpyn keskeltä Béatricen korviin. Kaikki äänet olivat saada hänet sekaisin.
Taksi kääntyi edessä olevan vihreän kyltin ohjeiden mukaan oikealle, josta jatkoi matkaansa suoraan eteenpäin.

 Liikenne ei kuitenkaan ollut pelkästään tumman asfaltin päällä olevaa autojen kaahailua, vaan liikettä meni myös Béatricen jalkojen alla - hän näki ensimmäistä kertaa metroluukun, jota oli tätä päivää aikaisemmin nähnyt vain kuvissa.

"Oletko uusi täällä?" taksia ajava nainen kysyi yllättäen.
"J-joo", Béatrice ponnahti pystyyn ajatusmaailmastaan heräten, "olen kotoisin Ranskasta. Muutin tänne tänään, lähinnä koulun vuoksi."
"No mutta se on kiva kuulla! Voin taata sinulle, että se on varmasti sen arvoista. Sanotaan, että jos kyllästyt New Yorkin sykkeeseen, olet kyllästynyt omaan elämääsi. Täällä ei ikinä lopu tekeminen kesken, aina näkee uusia kasvoja. Lisäksi löytää uusia paikkoja jossa käydä. Eikä New York, vaikka päältä päin voisi ajatella, ole pelkkä betoniviidakko - kaupungin laidalta löydät kauniita uimarantoja ja rauhoitettuja luontoalueita jossa voi käydä virkistäytymässä vaikka ihan kävelyn kera."
Béatrice yllättyi kuinka innoissaan nainen kertoi kaupungista ja sen erilaisista aktiviteeteista. Kuinka avoin hän onkaan! Vaikka Béatrice oli siihen päivään asti oppinut inhoamaan englannin kieltä, oikea New Yorkin aksentti kuulosti viehkeältä, pehmeältä...
"Kiitos. Voi toki viedä aikansa, kun on käynyt katsomassa läpi kaikki kohteet. Tuntuu vain niin oudolta, sillä en ole koskaan ollut tällaisessa... pilvenpiirtäjäkaupungissa. Kaikki tuntuu jotenkin niin harmaalta, vaikka en väitä ettei kaupungin ulkonäkö olisi kaunis." Béatrice yritti puhua mahdollisimman virallisesti tehden vaikutuksen... jo pienestä hänelle oli opetettu että kohtelias käytös kantaa elämässä pitkälle.

"Tulet toki tottumaan kaupungin harmauteen ja betonimaisuuteen ajan kanssa. Minultakin vei vuosia aikaa tottua... olen siis kotoisin Kalifornian rannoilta. Siellä maisemat ovat aivan toista luokkaa."
"Mm. Mutta mikä tämä silta on nimeltään? Tuntuu kuin olisimme ajaneet sitä jo ikuisuuden", Béatrice kiinnitti huomion siltaan, jota pitkin he ajoivat, poispäin kaupungin keskustasta.
"Brooklyn Silta. Näkisitpä tämän yöaikaan, todella kaunis kaikkine valoineen ja koristeineen. Tulet varmasti ihastumaan kaupungin yökuvaan kuhan saat sille tilaisuuden."

Taksi kaartoi eräälle asuinalueelle, joka oli pullollaa hienoja, suuria ja moderneja rakennuksia. Béatrice ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa; hänen kylässään kaikki rakennukset olivat joko hyvin pieniä ja maalaismaisia tai sitten vanhoja kartanomaisia rakennuksia, kuten hänen kotinsa myös. Béatricella oli ristiriitaisia tunteita; hän oli yhtäaikaa innostunut ja tympääntynyt - kaupungin asu ei viehättänyt häntä kauheasti, mutta asuinalueella olevat rakennukset saivat hänen kuvan New Yorkin betonimaisuudesta ja kareudesta toisiin ajatuksiin.
"Kuinka hienoja rakennuksia!" Béatrice kirkaisi innosta pitäen kumpiakin käsiään ikkunaa vasten.
"Voi toki, mutta näitä onkin harvassa. Tämä alue on tarkoitettu suurimmaksi osaksi rikkaille sekä julkisuuden henkilöille. Näkisittepä kuinka paljon täällä käy turisteja aika ajoin ihastelemassa. Monilla on, tai suurimmalla osalla, portit joiden ohi ei pääse muuta kuin tietyllä koodilla. Myös korkeat aidat ovat ehdottomat, etteivät innokkaat fanit ryntäydy pihalle."
"Nyt ymmärrän miksi julkkikset ovat välillä tympääntyneen ja ahdistuneen oloisia faniensa edessä..."
"Niin. Sinä puhut muuten todella hyvin englantia. Sinua voisi luulla melkeimpä alkuperäiseksi asukkaaksi", nainen kehui Béatricea. Béatrice hämmästyi itsekin kehusta, sillä se oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun hän pääsi käyttämään englantia tositilanteessa.
Taksi kaartoi mutkikkaita teitä yhä ylöspäin, aivan kukkulan huipulle.

"Perillä ollaan", latinonainen kuulutti odottaen maksua Béatricelta.
Taksikyydin maksettua Béatrice nousi autosta ulos ja  nappasi repun takapenkiltä matkaansa. Hän käveli suuren kaksiosaisen rakennuksen eteen portin suulle, jossa oli samanlainen koodijärjestelmä kuin mistä taksinkuljettaja oli aikaisemmin kertonut. Béatrice muisti samalla, kuinka hänen äitinsä oli jättänyt paperin keittiön pöydälle... ja jonka alanurkkaan oli kirjoitettu viisiosainen numerokoodi. Hän kaivoi reppunsa pohjalta jo rutussa olevan paperin ja katsoi sitä samalla, kun asteli portin koodiluukulle.
"1452-1", Béatrice mumisi itsekseen samalla, kun kirjoitti numerokoodia koodiluukkuun. Samalla sekunnilla portin ovet aukesivat saranat vinkuen. Koodiluukulla vilkkui valo, joka ilmoitti portin sulkeutuvan kymmenen sekunnin sisällä, joten Béatrice käveli reippaasti portin toiselle puolelle.

"Mihinhän minun täytyy mennä", Béatrice mietti ääneen ranskaksi samalla kun näki edessään liudan postilaatikkoja. "Tästä on varmaan hyötyä. Toivottavasti muistan vielä huoneeni numeron."
Béatrice muisteli hetken lukuja selaillen.
"1221, se se on. Nyt kun vain löydän oikeaan huoneeseen."
Béatrice lähti etsimään asuntoaan.

Béatrice käveli eteenpäin katsoen oven suussa koristelevia numerokylttejä, joista jo toinen häntä vastaan tuleva ovi vastasi huoneensa numeroa. Béatrice veti syvään henkeä ja avasi valkoisen portin.

Béatricea jännitti enemmän kuin koskaan aikasemmin - hänen täytyy jakaa kämppä jonkun toisen, aivan uuden ihmisen kanssa. Koska Béatrice tuli kaksi viikkoa myöhemmin kuin muut opiskelijat, hän ei ollut saanut omaa kämppää. Tämä huoneisto oli ainoa kahdelle henkilölle tarkoitettu huone.
Antaen hetken hillitäkseen hengitystään Béatrice painoi kätensä ovenkahvalle. Ovi lähti avautumaan hitaasti itsestään...

Béatricen silmien eteen paljastui kaunis näky; pieni  huone keittiö ja olohuone yhdistettynä. Huone ei vastannut ollenkaan hänen odotuksiaan, sillä hän luuli saapuvansa rähjäiseen ja haisevaan opiskelija-astuntolaan, mutta hän oli positiivisesti yllättynyt. Huone vain oli... odotettua pienempi. Hän oli tottunut kotonaan valtavan kokoisiin huoneisiin.
Ilmassa leijui raikas tuoksu. Hän ei vain osannut sanoin kuvailla sitä... kuin olisi saapunut kesäiseen luontoon, raikkaaseen ja kukkaiseen... Kukkaiseen? Se oli paras sana kuvailemaan sitä tuoksua.

Työpöydät olivat kuin käyttämättömät. Niiden puhtaus ja järjestelmällisyys säkenöi Béatricen silmissä. Jokainen tavara oli aseteltuna omalle paikalleen. Lattialla oleva matto sopi täydellisesti yhteen työpöytien kanssa. Harmaa väritys raikkailla väreillä sommiteltuna toi mieleen Béatricen kotimaan, jossa maalaistyyli huonekaluissa oli sillä hetkellä IN.

Ehkä minä tulen viihtymään täällä. Siisti kämppäkaveri on aina mukava yllätys.

Huoneen vasemmalla puolella sijaitsi ruokapöytä, jonka vastapäätä olevassa seinässä komeili uskomattoman kokoinen taulutelevisio. Béatrice ei ollut koskaan nähnyt niin suurta televisiota, ei edes mainoksissa.
Hammaslääkäri, vapaapäivä, tapaaminen Umarin kanssa moottoripyöräkerholla? Béatrice tuijotti vastapäätä olevaa koirakalenteria ja tutkiskeli siihen raapustettuja tekstejä. Hymy nousi hänen korviinsa kun hän tajusi että ehkä talon asukas oli yhtä eläinystävällinen kuin hän. Meistä tulee vielä hyvät ystävät!

Kuinka paljon cd-levyjä! Siunaantunut rivi LP-levyjä sai hänet haltioitumaan. Hän oli mennä koskettelemaan ja ihastelemaan niiden kauneutta, mutta itsehillintä piti puolensa. Totta, enhän minä voi noin vain mennä ja koskea toisten tavaroihin.
Huoneen valaisi synkeä pimeys, mutta vasemmalle kaartuvan huoneen perältä sinkoutuva sininen valo syrjäytti sen. Béatrice asteli rohkeasti, kuitenkin vaatimattoman uteliaana, peremmälle huoneen perukoille.

Tietokoneen ruudulta säihkyvän valon eteen avautui aivan tuntematon ihmishahmo. Hänen ympäröimä seunusta oli koristeltu mitä erikoisimmilla julisteilla ja koristeilla. Myssypäinen mieshahmo ei ollut huomaavinaan Béatricen saapumista, tai sitten hän vain oli liian kiinnostunut tietokoneestaan. Kukapa minusta olisi kiinnostunut, Béatrice ehti ajatella mutta yritti pitää mielensä positiivisena. Ja tämä paikka on aivan sotkuinen, mutta... se on itseasiassa mukavan kotoisa.
"H-hei", Béatrice aloitti painottaen varovasti kevyellä ranskan aksentillaan, "nimeni on Béatrice. M-minä muutan tänne tänään."

Vastausta ei kuulunut. Béatricen valtasi häpeä ja ahdinko, hän tunsi itsensä yhtäkkiä niin ulkopuoliseksi. Ehkä minä siirryn tästä sivumpaan, en viitsi häiritä häntä. Mutta joudunko todella asumaan miehen kanssa? Minua niin jännittää... Onkohan hän mukava? Hetken ympärilleen katsottuaan hän muisti: tämähän olikin ulkomaalaisopiskelijoiden tyttöasuntola!  Hän onkin nainen!

Ahh, vaatteet rehottavat yli laitojen, Béatrice huokaisi mielessään. Hän tarrasi kiinni vaatekaapin vetokahvasta ja yritti avata sitä varovasti, mutta vaatetungos ei antanut myötä. Minähän voisin pitää täällä jonkinlaista rotia, eihän siitä pahitteeksi olisi. Sitä paitsi, pidän siivoamisesta. Minä todella pidän, RAKASTAN... tai niin äitini minulle aina sanoi. Ja äiti on aina oikeassa, eikö niin? Béatrice oli sekaisin ajatuksistaan ja unohti tyysti todellisuudentajunsa.

Juuri kun Béatrice oli kääntymässä poispäin huoneesta, hän kuuli matalaa mutta pehmeää naisääntä takaansa.
"Béatricekö se oli?" Häntä pidempi suorajäseninen naishahmo, joka tosiaan näytti mieheltä ja vieläpä kuulosti, nousi seisomaan penkistään jonka hän heitti voimakkaasti eteenpäin. Lattia rikkoutuu tuota menoa! Béatrice ajatteli mielessään mutta sivutti kaikki negatiiviset ajatukset mielestään, sillä hän ajoittain pelkäsi että hänen ajatuksiaan luettiin. Mutta eihän äiti ole enää katsomassa minua silmiin ja näkemässä totuutta... 

"Anteeksi mun epäkohteliaisuus. Ratkasin juuri pitkäkestoisinta, työläintä mutta kaikista kiinnostavinta koodia. Oli pakko sulkee kaikki ulkopuolinen häiriö ulos, muuten olis mennyt ihan raiteiltaan." Nainen naurahti lauseelleen. "Mutta niin... Lynn." Nainen ojensi kätensä: Béatrice tarrasi siihen ja odotti poskisuudelmaa, joka jäi pelkäksi haaveeksi kun nainen vetäisi kätensä pois ja pyyhkäisi sen housuihinsa.
Brittiaksentti! Vaikka en ymmärräkään aivan kaikkia slangisanoja hänen puheestaan, se kuulostaa kuin... kuin musiikilta. Vaikka Lynn vaikutti vähäpuheiselta, oli Béatrice tyytyväinen että hän pahoitteli käytöstään. Kuinka kohteliasta!

Luiseva etusormi siirtyi osoittamaan heidän vierellään olevaa petiä. "Tehään näin alkuun kaikki selväks. Tuo tossa on mun, ja VAIN mun peti. Tuolla taas", sormi liikahti 180 astetta, "on sun petis. Tai oikeestaan se on vieraspeti, tai oli, mut nyt se on sun. Ja huoneesta sen verran, että en haluu kuulla valituksia sen epäsiisteydestä. Tämä on mun tyyli elää ja tunnen siinä itteni kaikkein kotoisammaks, joten jos sun silmää se ei miellytä, se on sun ongelmas."
Luettelo jatkui ja jatkui, ja Béatrice yritti pysyä mukana hänen nopeatempoisen ja hyvin murteisen puheensa tahdissa. Hän nyökytteli päätään ymmärtäväisesti ja painoi mieleensä kaiken mitä hän sanoi - tai mitä Béatrice vain suinkin ymmärsi.

"Okei... Lynn. Minusta on todella mukavaa tulla tänne. Tiedättekö, en ole koskaan ennen matkustanut kotimaatani pidemmälle. Tarkoitan Ranskaa. Ja kun saavuin tänne, oli se täysin erilainen kuin mitä olin tottunut näkemään. Missä on kaikki vihreys? Tuntuu kuin eläisin pelkkään betonimassaan upotettuna..."
Béatrice ranskalaisen kulttuurin tapaan aloitti keskustelun luontevasti ja poistaen mielenpäältään kaikki mielessä pyörivät asiansa. Hän säilytti kohteliaan sävyn, eikä ruukannut käyttää sinuttelumuotoja muuta kuin vain parhaimpien ystäviensä seurassa. Vaikkei minulla ole koskaan sellaista ollutkaan...

Béatrice päästi suustaan äänekkään nielaisun. Hän haistoi pehmeän tuoksun lähellään. M-miksi hän on aivan minussa kiinni? M-mitä hän haluaa?
"En luota ihmisiin. Jos nään ettet oo mun luottamuksen arvonen, en tuu koskaan hyväksymään sua mun lähelle. Haluun olla omissa oloissani enkä kaipaa neuvoa enkä mitään bimbojen turhanpäiväsiä hössötyksiä. Kunhan teen selväksi näin heti alussa."
Lynn vetäytyi hitaasti Béatricen läheisyydessä säilyttäen katsekontaktin. Hänen silmänsä eivät olleet vihaiset, mutta niistä puuttui tyypillinen rentous. Béatrice katsoi, kun nainen kääntyi hänen kannoiltaan ja käveli takaisin tietokoneelleen. Miksi hän sanoi, etten olisi luottamuksen arvoinen? Béatrice mietti mielessään kysyen tuhansia kysymyksiä yhtäaikaa. Noh, etenemme rauhallisesti. Minusta hän vaikutti kyllä kovin mukavalta.

Kylpyhuone on niin kaunis! Béatirce ihaili silmillään vessaa, joka avautui hänen silmiensä eteen kun hän istuutui pöntölle laskien hameensa ja alushousunsa. Monia vihreän sävyjä ja valkoista, juuri niin kuin minä tykkään, hän ajatteli.

Aluksi reippain liikkein käsiä pesten Béatricen liikkeet hidastuivat miltei totaaliseen jäätymiseen. Hän ei ollut ajatellut, mihin hän olikaan saapunut. Miksi ihmiset ovat minulle aina niin töykeitä ja ilkeitä? En ole koskaan halunnut kenellekään mitään pahaa. Tarvittiin vain pieni hyvän tahdon ele ja hänen silmänurkkansa kostui. Entä jos minäkin muuttuisin ilkeäksi ja kapinalliseksi, polttaisin tupakkaa ja juopottelisin niin kuin muut ikäiseni? Tulisiko minustakin yhtä pidetty ja suosittu? Mutta se ei olisi hän, hän oli aina ollut oma itsensä. Johtuiko se hänen mietteliäisyydestä ettei hän koskaan ollut saanut ystäviä? Hän oli ehkä väjän pöljä ja sosiaalisesti vajaa, mutta hänen sydämensä löi puhtaasta välittämisestä ja rakkaudesta. Sitä taitoa ei kaikki omannut.

"A-anteeksi aikaisempi tunkeiluni. L-lupaan jättää teidät omaan rauhaan", Béatrice lausui oven raosta, kunnes poistui kylpyhuoneesta keittiön puolelle. Hän ei saanut vastauksen kaikua, ei edes reagointia, jolloin hän todella käsitti ettei heidän kannattaisi hieroa tulevaisuudessa tuttavuutta sen enempää.
"Mutta yksi kysymys. Missä täällä on puhelin? Haluaisin soittaa -"
"Eteisessä. Seinällä", Lynnin ääni muuttui puuroksi kun hän rouskutti rapeita muroja.
"Kiitos", Béatrice vastasi kohteliaisuuttaan ja asteli eteisen suuntaan.

"05 00..." Béatrice kertasi kuiskaillen kotinumeronsa, jonka hänen vanhempansa olivat jättäneet hänelle keittiön pöydälle. Hän näppäili muutaman kerran epäonnistuttuaan, mutta neljännen numeroyhdistelmän jälkeen puhelu alkoi tuutata, ja langan toisessa pässä vastasi tuttu ja turvallinen ääni.

"Hei äiti, minä tässä."
"Béatrice, kultanupukkani! Olet luultavasti saapunut uuteen kotiisi. Millaista siellä on? Oletko jo ehtinyt ystävystyä uuden kämppäkaverisi kanssa?"
"Kyllä äiti. Luulen, että meistä tulee hyvät ystävät." Hänen äitinsä ei tunnistanut Béatricen pitkää huokaisua.
"Minä tiesin sen, tiesin heti että kun pääset suurempaan ympäristöön löydät varmasti kaltaisiasi ihmisiä. Olen pahoillani ettemme me isäukon kanssa ehditty toivottamaan hyvästejä. Ja anteeksi tämä kaikki. Mutta tiedän, että sinä tulet vielä kiittämään minua myöhemmin."
"Äiti -"
"Mitä? Odota hetki..."
Hetki kului.
"Anteeksi, isäsi hankkii taas ikävyyksiä asenteellaan. Minun täytyy lopettaa. Soittele kotiinpäin myöhemmin. Olehan ihmisiksi!"
"Rakastan si..."
"Heippa!"

Puhelu katkesi ja sekunnin välein pamahtava tuuttaus sai Béatricen korvan turtumaan. Vastahakoisesti hän asetti luurin koteloonsa ja vaipui omiin mietteihinsä. Äiti on aina sanonut minulle että hän rakastaa minua. Miksei hän nyt vastannut mitään? Miksi hänellä oli niin kiire lopettaa? Tunnen itseni niin yksinäiseksi, kukaan ei välitä minusta. 
Béatrice luuhistui hieman, kokosi pian itsensä takaisin kasaan ja harppasi hitaita, mahdollisimman lyhyitä askeleita keittiöön, miettien hiljaa mielessään mitä hän tekisi seuraavaksi.

"Onko äitis aina noin tyly?" Lynn ääni sai Béatricen säpsähtämään.
"Ei... ei hän ole tyly. Hän on vain..."
"- kiireinen", Lynn vastasi kuin lukien Béatricen ajatukset. "Susta on tullut sen silmissä jo nainen, eli toisin sanoen sun mutsistas on tullu välinpitämätön."
Béatrice suutahti hetken mielessään, pitäen mölyt mahassaan ja nyökäten raskaasti. Hän ei ikinä kiivastunut, mutta äitiinsä kohdistuva negatiivinen puhe sai hänet kiihtymään, ja hänen automaattinen puolustusreaktio langehti käyntiin.
"Aikusten maailma on julma. Siks en luota tyyppeihin. Ehkä voin kuitenkin antaa sulle mahollisuuden, vaikutat sielultas vielä lapselta."
Mitä ihmettä hän oikein puhuu? Béatrice kelasi mielessään. Lapsi, enhän minä enää. Minusta tuntuu hyvältä olla aikuinen, miksi hän puhuu siitä niin halveksivaan sävyyn? En ymmärrä.

"Laitatko astiani pesukoneeseen? Uus elokuva on alkanu jo telkkarissa enkä ehtis enää nousta mihinkää", Lynn osoitti katseellaan pöydällä seisovaa lautastaan, jonka reunoille oli kerääntynyt ylijäämä ruokaa. Béatrice nyökkäsi ja tarrasi saman tein lautasen reunalta ja pyöri hetken paikallaan etsiskellen pesukonetta. Sen täytyy olla tuo, Béatrice hoksasi, katsahtaen nurkassa olevan laitteiston. Hän avasi sen kannen ja laittoi lautasen yksinäisyyteen, odottamaan muita seuralaisiaan.
"Millainen se elokuva on?" Béatrice uskalsi kysyä, "voisin katsoa sen kanssanne, jos se ei haittaa."

"Terrorisusi, hyvät arvostelut saanu kauhuleffa", Lynn sanoi äänekkäästi laittaen jo kovalla äänellä olevan television yhä äänekkäämmälle, ja elokuvan piinaava musiikki sai Béatricen tukkimaan korvansa.
"K-kauhuelokuva?? Äitini ei koskaan antaisi katsoa minun sellaista. Hän sanoo että ne ovat s.. s..."
Syntiä. Mutta mitä tapahtuisikaan jos kertoisin Lynnille perheeni olevan niin uskonnollinen? Hän nielaisi ja rohkaistui. Hänen vanhempansa eivät olleet näkemässä, mitä pahaa siinä olisi jos hän vilkaisisi, vaikka vain pienen hetken verran?
"Mutta jos sä pelkäät kauhujuttuja, voin mä tietty kääntää kanavaa. En asu enää yksin täällä, joten mun on kai pakko yrittää ottaa huomioon myös toisen tarpeet... vai?"
Lynnin sanat saivat Béatricen sydämen pumppaamaan rauhallisemmin. Aivan kuin nuo ystävälliseen vivahtavat sanat olisivat saaneet jään sulamaan hänen ympäriltään. Miten hyvältä tuntuikaan kun joku sanoi niin nätisti. Béatricen silmät kostuivat, mutta hän yritti pidättää kyynelten valumista kasvoilleen ja hän pyyhkäisi ne nopeasti kämmenillään niin ettei Lynn ehtinyt huomata.
"Ei tarvitse. Minä rakastan kauhuelokuvia."

Hetken jännityksen jälkeen ilmapiiri heidän ympärillä vapautui. Pienin vaihein heidän keskustelut muuttuivat yhä syvällisempiin ja pidempiin keskusteluihin. He huomasivat olevansa toistensa asioista niin kiinnostuneita, että puolentoista tunnin elokuva tuntui hujahtavan hetkessä. Lopputekstien räpsähätessä näytölle he tajusivat ääneen naurahtaen, ettei elokuvasta tahtonut jäädä mitään mieleen.

"Tossa", Lynn ojensi kaukosäätimen Béatricelle, "sun vuoro päättää mitä katotaan."
Béatrice ei oikein ymmärtänyt kapistusta. Heidän kotonaan ei saatu katsoa televisiota muuta kuin vanhempiensa luvalla, ja silloinkin vain harvoin. Hän ei ollut koskaan koskenut eikä edes tarkemmin tutkinut kaukosäädintä, mutta silti vain hetken vilkaisun jälkeen hän osasi päätellä mistä napista painaessa kanava kääntyi toiseksi. Hän selasi läpi monia kymmeniä kanavia, ja pysähtyi muutamien kohdalle niiden mielenkiintoisten nimien vuoksi. Hän ei kuitenkaan osannut valita mitä kanavaa katsoa, olihan kirjo aikamoinen.

Vielä tovin selattuaan Béatrice päätyi kanavalle, jossa kuvailtiin tulevien päivien lämpötiloja ja säätä. "Sää! Tätä on kiva katsoa."
Lynn käänsi päätään rivakasti Béatricen suuntaan, katsoen tätä otsa kurtussa. Hän kirkaisi korottaen ääntään monta astetta: "Tätäkö sä kattelit kotonas? Sulla mahto olla aika tylsä elämä.. No, voidaan kai me tätäki kattoa jos niin toivot." Lauseen lopuksi hän päästi  huvittuneen naurahduksen, peittäen sen kädellään.
Béatrice katsoi haltioituneena kun ruskettunut, hieman lihava mies kertoi heidän kaupunginosan säätilan. Aurinkoista, hän hymyili. Mutta onkohan täällä New Yorkissa koskaan niin lämmintä kuin kotona? 
"Tuo mies on niin huvittava. Mutta vaikka hän hymyilee, hän ei oikeasti tykkää olla tuolla television ruudussa. Näen sen hänen olemuksesta."
"Jaa", Lynn vastasi ytimekkäästi ja pudisti hieman päätään ihmetellen Béatricen ajatusmaailmaa. "Onkos tuo mies sun tyyppiäs?"
"M-minun tyyppiäni? En ole ajatellut mitään tyyppiä... minä en hirveästi puhu poikien kanssa." Béatrice tunsi kuinka ohuet verisuonet nousivat hänen kasvojen pintaan, värjäten sen kirkuvan punaiseksi.
"Aaaa..." Lynn väläytti salaperäisen hymyn. "Nyt ymmärrän. Pojat on kyllä aika matoja, siksi pidänkin tytöistä."
"Tytöistä? Miten tytöistä voi pitää... silleen?" Béatricen leuka oli tippua lattiaan.
"No onhan sun ollu pakko kuulla sana lesbo joskus. Toivottavasti oot sillä en viittis rueta pitää tässä mitää käsiteluentoa."
Beatricen pulssi kiihtyi.

"L-l-l-l...lesbo??"
Lynn käännähti Béatriceen päin ja nosti kulmiaan. Hän näki kuinka Béatrice vetäytyi hieman kauemmaksi, kääntyen kuitenkin pian takaisin uteliaan näköisenä. Lynn pudisti päätään huvittuneena ja katsoi tuota jännittynyttä tyttöä, joka näytti uppoutuvan taas omiin mietteisiin. Hän todella on outo, Lynn mietti. Mutta ehkä siks just oonkin alkanu pitää hänestä.

"Kuule, älä anna sen häiritä. Jos yhtää helpottaa, unohdat vaan sen että mainitsin sulle koko asiasta. En haluu että meidän välit on mitenkää jännittyneet tän takii." Lynn kääntyi huoneeseensa päin mutta vilkaisi vielä kertaalleen Béatricea, "meen hakee pesuvehkeet ja käyn suihkussa. Jutellaa joskus myöhemmin, ok?"
Béatrice nyökkäsi ja jäi katsomaan, kun itseään lesboksi nimittänyt nainen lähti kävelemään poispäin kadoten pian näkökentästä toiseen huoneeseen.

Ryöppy ajatuksia sinkoutui Béatricen mieleen. Niitä oli päällekkäin niin useita, ettei hän tiennyt mistä aloittaa. Hän sivutti ajatuksensa ja keskittyi vain pyjamansa vaihtamiseen, jonka hän oli jättänyt reppunsa pohjalle. Pikaisen pukemisen ja hiustensa selvittämisen jälkeen hän kapusi yläsängylle, joka oli päällystetty pehmeällä kankaalla.

Jos minä yöllä pyörin, tulen varmasti kolhimaan itseni kattoon tai seinään, Beatrice naurahti mielessään. Hän yritti asettaa itsensä mukavasti sängyn päälle, muttei vielä pyrkinyt peiton syleilyyn; hän halusi päästä makuulleen ja selvittää vihdoinkin ajatuksensa rauhassa sillä välin, kun hänen uusi kämppäkaveri oli peseytymässä.

Ahh, Lynn tuli jo! Kuinka nopeasti! 
Béatrice tarkkaili, kun Lynn etsi kaikessa rauhassa yövaatteitaan. Hänen päällään oleva saunatakki oli tiukasti solmittu kiinni, ja hänen hiuksensa oli vapautettu kiristävän pipon otteesta.

"Nukutsä?" Lynn kysyi hiljaa, jolloin Béatrice vaistomaisesti laskeutui hiljaisesti mutta rivakasti kyljelleen ja esitti nukkuvaa. Lynn käännähti katsomaan, mutta huomattuaan ettei hänen uusi kämppäkaveri reagoinut esittämäänsä kysymykseen hän käännähti takaisin katsomaan vaatekaappiaan. Hän tarttui kiinni saunatakkinsa vyöstä.

Jos minä vain ihan hieman... vain hetken katson...
Béatrice raotti silmiään ja suuntasi katseensa Lynniin. Kun hän katseli hitaasti riisuutuvaa naista, hänen ajatuksensa selkeytyi ja pinnalle jäi keikkumaan sana jonka hän oli kuullut hetki sitten toistettavan.
Lesbo. Miksi kukaan kutsuisi itseään Suurimmaksi Synniksi? Béatrice muisteli, kuinka hänen äitinsä oli kertonut hänelle siitä. Hän oli ylidramatisoiden luonnehtinut sen merkitystä, sanoen että edes sen sanan ääneen sanominen sai Jumalan vavahtamaan. Hänen äiti oli luonnehtinut sitä sanaa varoittavilla lauseilla, muttei koskaan ollut esittänyt sen oikeaa merkitystä. Mutta ei se voinut tarkoittaa Suurinta Syntiä. Sillä täytyi olla joku toinen merkitys, miksi se oli niin syntinen?
Sitten hän muisti. Minä pidän tytöistä, olen lesbo. Sitäkö se tarkoittaa? Että rakastaa tyttöä? Mutta eihän se ole mahdollista! Béatrice puistatti kevyesti päätään edestakaisin. Mutta hän ei myöskään ymmärtänyt miksi se oli niin pahaa syntiä. Rakkaus on hieno asia, se on hienoa jos ihminen osaa rakastaa. Mutta en minä voisi itse rakastua naiseen, sehän olisi aivan kauheaa!
Todella ka-

...kauheaa...
Béatrice ei pystynyt liikahtamaankaan. Miltei alaston vartalo, jonka hän näki edessään, sai hänet pysähtymään paikalleen, irtautumaan todellisuudentajusta. Hän ei enää tunnistanut itseään ajatuksista joita hänen mieleensä tulvi yksi toisensa jälkeen. Hän ei saanut silmiään irti tuosta kahdella jalalla seisovasta naisesta, joka hiljaa, varovaisin liikkein sukelsi käsillään yhä pidemmälle kaapin perukoille, kunnes löysi jotain päälle laitettavaa. Vai löysikö? Hän sujautti ne kuitenkin pian takaisin.
Béatrice seikkaili silmillään naisen niskassa, laskeutuen pitkää selkää myöten alas kaareutuen alhaalla muodostuneen kurvin kohdalla, kiepsahtaen vartalon etupuolelle ja seikkaillen sen useamman kerran ylhäältä alas. Mikä minun on? Miksen voi kontrolloida itseäni?

Béatrice säpsähti, kun Lynn pikaisen pukeutumisen jälkeen kiepsahti ripeästi ympäri ja käveli Béatricen sängyn päätyyn. Hän käänsi katseensa pois ja esitti ettei ollut kiinnittänyt huomion kipinääkään alastomana keikkuvaan naiseen. Voi ei, olen niin läpinäkyvä, en minä osaa valehdella... Mutta minun on pakko yrittää. Ethän huomannut mitään, ethän?
"Vai olit sä unessa", Lynn hymyili, ja Béatricesta tuntui kuin hänen brittiaksentti huokyi myös naurussa. Hän nojasi Béatricen sängyn kaiteeseen ja yritti etsiä Béatricen kaukaisuuteen katsovaa katsetta tuloksetta.
"Hyvää yötä", Lynn kuiskasi pitkän tuijottamisen jälkeen. Béatrice katsoi takaisin nopeasti ja yritti saada Lynnin katseesta kiinni, yritti sanoa hänelle vielä jotain... mutta turhaan - Lynn oli ehtinyt ottaa suunnan omaan sänkyyn.

Vielä ajatuksistaan turtuna hän vilkuili siristyneiden silmien välistä, kun Lynn asettui omalle sängylle huokaisten haukotuksen voimasta. Béatrice antautui voimalle, joka oli hänelle vieras, tuntematon. Miksi menen niin sekaisin? Ei sellaista saisi tapahtua! Minä olen epänormaali, juuri niinkuin äitini sanoi. Hän oli jo kuulevinaan äitinsä moittivan äänensävyn pääkopassaan.

Odottamatta, aivan kuin sormien napsautuksesta, Béatrice vajosi niin syvään uneen ettei hän edes tietänyt olevansa nukahtanut. Hän uneksi vapaudesta, jota hän oli vihdoin päässyt tavoittelemaan.